Elämän ja kauhun tasapainoa

Minä sain töitä :) Olen niin onnellinen ja helpottunut, että tämäkin piina on taas ohi, huh huh.... Kyllä tässä kerkesikin tuskanhiki usein kertyä otsalle. En saanut sitä paikkaa minkä olisin halunnut. Siihen virkaan valittiin toinen, huomattavasti koulutetumpi henkilö. Mielestäni aika reilustikin ylikoulutettu. Tosin, tuleva esimieheni kertoi että hänen osaamistaan tullaan hyödyntämään muissakin työtehtävissä. Minua varten luotiin uusi virka kyseiseen yritykseen, koska olin onnistunut tekemään toimitusjohtajaan vaikutuksen, Jess! Minun suunnitelmani on, tai ajatukseni, miten tämä tulee menemään: Nyt valittu henkilö jatkaa työn ohella toisen työn etsimistä, koska on selkeästi ylikoulutettu ja tulee poistumaan kohtalaisella nopeudella virasta ja sitten minulla on uusi mahdollisuus kyseiseen virkaan..... Näin minun pääni sisällä voin nähdä asioiden tapahtuvan. Olin jo alkanut miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että minun pitää aloittaa ruohonjuuritasolta ja lähteä siitä rakentamaan taas

Nyt se sitten tapahtui, olen työtön..... Siitä on kymmenen vuotta kun olen viimeksi ollut työttömänä. Ajattelin että ensimmäisenä pitää mennä työvoimatoimistoon. Tyhmästi ajateltu! Ne ei halua ihmisiä sinne. Infon nainen sanoi että: "Juu, ei tänne voi tulla. Sun pitää täyttää lomakkeet netissä, ei täällä. Me kyllä sitten soitetaan sulle 14 vuorokauden kuluessa siitä kun olet ilmoittautunut netissä. Jos halutaan että tulet tänne, niin kutsutaan kyllä sitten" Huh, huh. Naurahdin naiselle kun mikäkin mummo että on ne ajat sitten  muuttuneet.... Kuvittelin, että nykyajan aktiivimalli, mistä kaiken aikaa pauhataan, vaatisi sitten oikeasti sitä että ihminen fyysisesti tekee jotain. Mutta tämähän tarkoittaa vain sitä että kotona möksötetään ja netin kautta puuhastellaan. Ei varsinkaan käydä tapaamassa ihmistä. Sekin tuli selväksi että älä soita, me kyllä sitten soitetaan. Kyllä nykyaika on mennyt kummalliseksi, ei voi muuta sanoa. En ole osannut ottaa rennosti ollenkaan. Vaikka

Mitä ihmettä? Mikä mussa on vikana? Näitä kysymyksiä olen tänään pyöritellyt..... Mulla on tänään toiseksi viimeinen työpäivä..... Toisaalta olisin toivonut, että kukaan ei olisi tavallaan huomannut, tai reagoinut asiaan mitenkään. Suunnittelin, että kaikessa hiljaisuudessa kuittaan omat avaimet kassakaapin listaan ja laitan kamat valmiiksi, jätän puhelimen pöydälle ja vaan lähden ensi maanantaina. Toissapäivänä minulle ei puhuttu ollenkaan... Olen pitänyt huolen siitä että olen toiselle työntekijälle sanonut joka päivä huomenta ja lähtiessä moikannut. Ja aina iloisella asenteella, vaikka kuin ois ketuttanut. Toissapäivänä hän onnistui luikahtamaan omaan huoneeseensa sillä tavalla etten huomannut. Mitään hän ei sitten koko päivä minulle sanonutkaan.... Kuuntelin siis äänikirjaa samalla kun tein töitä. Tänään hommat näyttää siltä että armas työtoverini on ilmoittanut kaikille muille ympäri suomen että en ole enää töissä..... Minun homma on ollut näin perjantaisin laskutta kaikkien

Tänään on se lasten vihaama keittokeskiviikko :) Noh, luultavasti tänään kelpaa kun meinasin tehdä nakkisoppaa.... Kumppanini nuorimman lapsen kanssa on menossa ruokakoulu. Hänellä on hirveitä angsteja "outoja" ruokia kohtaan. Tai siis kaikkea sellaista mikä ei näytä jauheliha kastikkeelle, hampurilaisille, lasagnelle ja muulle sellaiselle. siis tiedän kyllä että kyseessä ei ole mitään muuta kuin opittu toiminta malli. Kotoa sellaiset opitaan. Jos vanhempina on sellaiset jotka ovat saaneet vanhakantaisen kasvatuksen (siis ruoan suhteen) Eli ruokaa on vain liha, peruna ja kastike... Voi olla varma että heidän lapset oppivat syömään vain lihaa perunaa ja kastiketta. Kun ei käydä ulkomailla tai muusta syystä päästä kokeilemaan muunlaista ruokakulttuuria, niin tietäähän sen että tuttu ja turvallinen on hyvää :) Itse kun olen asunut aikoinani ulkomailla ja matkustellut pienenä vanhempieni kanssa ympäri eurooppaa, olen saanut maistella jos jonkin näköistä ja makuista pöperöä. Its

Viime viikonloppuna isojen poikien kotoa pois oleminen kulminoitui ruokakaupassa. Havahduin siihen, että minulta upposi viikon ruokaostoksiin vain 100€.... oho.... Normaalisti viikon ruokaostoksiin on uponnut noin 150€. Mutta jotenkin kuvittelin että kahden täyskasvusen poikasen, jotka syövät kuin hevoset, poistuminen ruokavahvuudesta näkyisi vielä enemmän. Ehkä kyseessä on nyt se, etten osaa oikein valmistaa pieniä määriä, tai siis pienempiä määriä ruokaa.... Aikoinaan naureskeltiin mummolleni, joka oli koko ikänsä toiminut suuren kaupungin koulun keittäjänä ja vaikutti sille, ettei hän osannut tehdä ruokaa alle 200 henkilölle :) Hänkin on oppinut tekemään vähemmän ja varmaan opin minäkin. Tosin, mummo on nykyisin köyhä eläkeläinen, jolla ei ole pahemmin rahaa... Vimeisin eläkkeen korotuskin oli farssi. Eläkkeitä korotettiin ja monille, niinkuin mummolleni, kävi niin, että eläkkeensaaja nousi seuraavaan veroluokkaan ja tämän takia verot nousi niin paljon, että käteen jää vähemmän, k

Nyt se on ohi..... Pelottava haastattelu. Se on sitten syteen tai saveen. Mulla on vaan sellanen fiilis, että tämä työpaikka olisi saatava. Viikon verran pitää ainakin tietoa vielä odottaa. Ja kauheinta tässä on se että tämä nykyinen työ ehtii loppua ennen sitä. Ensi maanantaina on viimeinen työpäivä. Hyppy tyhjyyteen. Luin lehdestä otsikon, missä joku julkkis oli sanonut "universumi kannattelee hyviä tyyppejä". Haluaisin itsekkin uskoa tuohon ja luottaa kovasti siihen että elämä kannattelee.... Mitä jos en saakkaan tätä työpaikkaa, alanko olla "elähtäneen" työnhakijan tunnusmerkit täyttävä. En ole enää kakskymppinen ja simpsakka. Ajetut kilometrit näkyy kyllä naamasta. Pelottaa ihan pirusti jos tässä käykin huonosti. Pitäisi saada itsensä psyykattua taas sellaiselle aaltopituudelle, että kaikki kyllä järjestyy... Noh, onhan mulla se kirppispaikka.... Hurraa.... Voi kun sen työpaikan sais, niin sitten olis taas jännittävät ajat eessä. Uus duuni, uudet naama

Laiskottaa... Minua tympii minä itse. Olen laiska, näin ajattelen itsestäni. Kun lukee ja näkee ihmisten onnistumiskeromuksia siitä kuinka joku on laihtunut 30kg, tai joku on tehnyt täydellisen muodon muutoksen, saanut kotinsa puhtaaksi kaikesta ylimääräisestä ryönästä, tai säästänyt miljoonan tai jotain muuta mahtavaa. Miksi mikään ei voi tulla helposti?? Miksi kaiken eteen pitää nähdä hirveästi vaivaa?? Minä en haluaisi nähdä vaivaa. Edes joskus, jos jonkun asian saisi onnistumaan helposti. Tiedän että on tyhmää toivoa sellaista, koska tiedän että se ei mene niin. Vaikka kuinka haluaisin unelmavartalon, rahaa ja siistin kodin, sen eteen joutuu näkemään vaivaa. Tajusin eilen että olen unohtanut laatikollisen joulukoristeita olohuoneen nurkkaan. Loppiaisena keräsin kaikki koristeet, mutta jouluverhoja pidin vielä hetken pidempään ja laatikko jäi odottamaan verhojen vaihtoa. Siinä se laatikko nyt on edelleen.... Eikä se siitä häviä ajatuksen voimalla :) Sauna ja pesuhuoneremontti

Tuntuu oudolle ja hassulle.... Keskimmäinen poikani kutsui minut kahville tyttöystävänsä( ja samalla myös hänen) uuteen kämppään. Pojan olisi tarkoitus virallisesti muuttaa sitten kun on täyttänyt kahdeksantoista.... Siihen ei mene enää kauaa :) Ei tässä niin outoa ole mennä pojan luokse tuparikaffille, vaan se että kämppä jossa he nyt asuvat on se asunto missä minä poikien kanssa asuin ennen kuin ostimme omakotitalon... Jännä nähdä miltä tuntuu mennä käymään siellä. Luulen että minulla on sellainen tunne että se on vieläkin mun kämppä :D Tai on se outoa mennä pojan luokse kaffille :) tuntuu kuin osat olisi kääntynyt väärinpäin. Minä olen ollut se joka laittaa pötyä pöytään ja käskee lapsukaiset syömään. Ehkä olen hiukan murheellinen, nyt kun alkaa ajatukset pesän tyhjentymisestä käydä toteen. Tuntuu tyhjälle. Sisäinen Marttani on tietysti hieronut käsiään jo yhteen, että voi sitä säästön määrää mikä syntyy kun ruokamenot pienenevät. Toinen ääni päässäni (se superäiti) sanoo ettei ni