Aamu on aina uuden mahdollisuus....

Olen jo pitkään harkinnut blogin kirjoittamista.... Nyt päätin vihdoin viimein tehdä sen. Jännityksellä odotan mitä tästä seuraa. Monta kertaa olen päättömästi ryhtynyt vaikka mihin ja seuraukset ovat olleet katastrofaaliset. Tästä huolimatta olen päättänyt yrittää jäsennellä elämääni muidenkin ihmisten tajuttavaan muotoon.

Meillä asuu hyvinkin sekalainen seurakunta uusperheemme jäsenistöä :) Minulla on kolme lasta ja samoin avomiehelläni on kolme lasta, joista 2 asuu virallisesti luonamme ja vanhin lapsista äitinsä kanssa. Toki hän vierailee luonamme kerran kuukaudessa. Vanhin ja keskimmäinen poikani seurustelee jo vakavasti, joten heidän kotona olemiset tuplaa aina pokukka määrän, kun tyttöystävät kulkee mukana. Ja kaiken kruunaa jo yliajalla elävä bulldogi mummo, joka ei kunnolla enää kuule, eikä näe, mutta elämä maistuu silti :)

Lapset ovat iältään 12 vuoden ja 18 vuoden väliltä. Tämä asettaa haastetta joka päivä mediankäytöstä syömisiin. Luulisi olevan helppoa.... No ei se kyllä ole. Lapset ovat mestareita löytämään kaikki mahdolliset porsaanreiät, jokaisesta sääntely-yrityksestä, tai sitten tulee se perinteinen.... "Miks myö ei saada ku noi saa". Ja tällä viitataan perheiden lasten väliseen tasa-arvoon ja kieltäydytään ymmärtämästä että 12 vuotiaalla ei voi olla samat säännöt kuin 18 vuotiaalla. Pienistä asioista tulee välillä suunnattoman suuria mörköjä, mutta tästä kaikesta on vielä toistaiseksi selvitty.

Minä en harrasta mitään.... tai siis itseasiassa harrastan, erilaisten säästöjen tekeminen on intohimoni :) Tutkin ja kokeilen erilaisia tapoja säästää. Suurimmat säästöt olen saanut aikaiseksi ruokahankinnoista. Aikaisemmin tilanne oli se, että vähintään 7 henkilöä oli syömässä. ja nykyisn tilanne on se että vähintään 2 aikuista ja lapsi on syömässä, kun joinain päivinä saattaa ruokapöytään pyrkiä kymmenenkin henkilöä. Joten hajontaa löytyy. Ja ihanaiset teinit kun eivät osaa ilmoittaa etukäteen liikkeistään, niin että minun olisi helpompi varautua tilanteisiin. Aina pitää miettiä, että riittääkö kolmen litran kattila, vai tarviiko kaivaa kymmenlitrainen esille :)

Mutta minun arkeni on tätä, jatkuvaa muutosta ja muutokseen mukautumista. Kuukausi sitten sain tietää ettei minun työsopimusta jatketa. Olin ollut siinä uskossa, että henkilö jonka äitiyslomaa teen, jää tottakai hoitovapaalle ja pykää vielä muutaman mukulan siinä matkan varrella lisää... Olin väärässä. Hän tulee takaisin töihin ja minun piti vauhdikkaasti aloittaa työnhaku. Juuri teetetyt isot remontit ja niihin otettu lisälaina tuo muutaman ahdistuspisteen lisää sille, että töitä on löydyttävä.Kotiin ei vain voi jäädä. Välillä naamani muistuttaa koiramme naamaa, kun vastoinkäymisiä on riittävästi, mutta kyllä kaikesta aina jotenkin selvitään. Kaikella on aina tarkoituksensa, sen vain valitettavasti tietää sitten jälkeenpäin ;)